perjantai 27. toukokuuta 2016

Bubbels & Bubbels


Mitäpä muutakaan tekemistä kauniina loppukevään päivänä olisi, kuin kuvata poneja sisällä? ;)

perjantai 20. toukokuuta 2016

Before & After: Curly Locks




















Nyt olisi ihanaisen Curly Locksin vuoro. Curly Locks on yksi uutuksistani, jotka ostin ponivillityksen alkaessa. Tämän seurana saapuivat Pony Bride sekä Blossom Baby. Kun olin nähnyt netissä kuvan ostamistani poneista, en ollut huomannut joukossa olevan myös yksi pegasus. Yllätys oli siis todella iloinen kun tajusin, että kolmen ponin joukossa oli yksi siipiveikko! Toinen yllätys oli se, että tämä oli myös B 'n' G poni= Brush and Grow, eli käytännössä se tarkoittaa sitä, että kun ponin päätä pyörittää, sen häntä kelautuu sisään, ja kun hännästä kiskasee, se palautuu täyteen mittaansa. Paitsi että, tällä yksilöllä ei ollutkaan häntää! Eli, minulla oli mekanismi poni, jonka mekanismia ei voinut hyödyntää hännän puutteen vuoksi.

Tästä alkoikin taas armoton netin tutkiminen ja törmäsin seinään joka paikassa: Joko varoiteltiin, ettei mekanismiponeja voi/ kannata avata, sillä mekanismit herkästi rikkoutuvat tai sitten löysin linkin ohjeisiin, joita ei enää ollut olemassa. Pohdin kaikkia mahdollisuuksia, että jos en yrittäisikään avata ponia, vaan tökkisin jotenkin sille hännän paikalleen. Sen harjasta oli kuitenkin saksittu pari plugia lyhyeksi, joten tein kohtalokkaan ratkaisun: Ponin pää täytyisi saada irti hinnalla millä hyvänsä.

No, päähän irtosikin kropasta tavattoman helposti, mutta mekanismin osat, jotka olivat sekä päässä, että torsossa, eivät lähtenetkään sitten enää niin somasti. Viimeistään tässä kohtaa päätin, että hajotkoon mekanismi lopullisesti, haluan vain tästä ponista ulkoisesti kauniin näköisen.






















Taas oli ystävälleni veitselle käyttöä, kun rupesin nirheämään kieli keskellä suuta mekanismin osia pois ponin kehosta. JA samantien, veitsi lipsahti, ponille tuli ensimmäinen viilto kaulaan. Muutaman tunnin ajan räpelsin mekanismin kimpussa, lopulta sen irti saaden, mutta millä hinnalla: Curly Locksin toisella puolella kaulaa näytti olevan kidukset. Kolme, hitto vieköön, kolme kertaa veitsi lipsahti!! Ei auttanut muu kuin ottaa pikaliima avuksi ja yrittää saada viillot asettumaan edes jotenkuten nätisti. Eihän siitä kaulasta nätti tullut, mutta keksin sitten kammata ponin harjan toiselle puolelle, jolloin "kidukset" peittyvät edes jotenkuten. Uskotteko, että harmittaa nyt? Huoh.

Noh, mutta, seurasi siitä mekanismin irroituksesta jotain hyvääkin: Ponin häntä meinaan löytyi! Se oli kiertynyt kokonaan mekanismin ympärille, ponin sisälle, ja kun purin mekanismin, poni sai takaisin ehjän, täysimittaisen ja ennen kaikkea oman häntänsä.

Purkamisen jälkeen oli vuorossa ponin kylvetys ja ihmesienellä hinkkaaminen.

Sitten, alkoi harjan entisöinnin suunnittelu. Arvioin ja arvioin, monelta eri kantilta, ja lopulta päädyin siihen, etten roottaisikaan ponille uusia harjablugeja: Ne pari kohtaa, missä sakset olivat käyneet, sai piiloon todella nätisti, niin ettei muutamia lyhyitä karvoja edes huomaa harjan joukosta. Silti oli ongelmana Curly Locksin harjan ensimmäinen osio: Sen kuuluisi olla vaaleanpunainen! Luin netistä, että Curly Lockseilla harjan ensimmäinen osio monesti haalistuu vuosien aikana valkoiseksi, eikä tämä yksilö ollut siinä kohtaa mikään poikkeus. Päätin kokeilla re-pinkkausta! Sekoitin pari tippaa Wiltonin pastavärisetin pinkkiä ja ivorya väriä veteen, ja uitin Curly Locksin etutöyhtöä värjätyssä vedessä. Lopputulos onnistui yli odotusten! Siitä tuli mielestäni juuri oikean värinen!

Nyt Curly Locksilla on sitten pää liimattuna pikaliimalla paikalleen, eihän sitä enää muuten paikoilleen saanut, kun kerran mekanismi sisältä uupui. Olisihan se ollut hieno saada mekanismikin takaisin toimivaksi, mutta se hajosi palasiksi irroittaessani sitä. Ehkä niistä ohjeista olisi voinut olla hyötyä, mutta ei ole takuita, että poni olisi siitä huolimattakaan pysynyt ehjänä, tai että mekanismin olisi saanut vielä korjattua.

Niin tai näin, nyt mulla on kuitenkin siisti B 'n' G Curly Locks, jonka kaulan toisella puolella on kidukset ja mekanismi ei toimi. Kyllä mä ihan tyytyväinen olen, ainakin 80 prosenttisesti!

perjantai 13. toukokuuta 2016

Before & After: Bow Tie




















Tätä ponia pidin lapsena orina. Johtuen ilmeisesti sen sinisestä värityksestä. Pinkki harja ja häntä + pinkit rusestit eivät muuttaneet tätä mielikuvaa silloin :) Eli, tämäkin yksilö on yksi niistä omista alkuperäisistä poneista, jotka olivat vuosia kadoksissa. Tämän ponin nimenä oli silloin, yllätys ylläys, Rusetti. Eipä sekään kauaksi metsään mennyt ;)

Tämä poni aiheutti "hieman" harmaita hiuksia! Mistä aloitetaan? No, vaikka ihan siitä, että tämän yksilön pää oli himputin vaikeaa saada irti! Väänsin ja käänsin puukon kanssa, kaikkeni yritin, että saisin ponin pysymään ehjänä, ja kerran sen pirskatin puukko sitten lipsahti, ja aiheutti pienen, onneksi aika huomaamattoman vekin Bow Tien- raasun kaulaan.

Lopulta pää oli irti ja sain ponin osat pesulle. Häntä irti ja ruosteet veke hännän juuresta ja prikasta. Tällä yksilöllä oli jokusia kuulakärkikynän ja tussin jälkiä, joista osa jopa lähti ihme sienellä, kun taas osa ei edes ollut haalistumaan päin. Noh, sitten oli vuorossa ystävämme auringonvalo, ja sitten aknevoide. Aknevoide testailua jatkoin pari päivää, ja huomasin, että Bow Tien jalkapohjaan alkoi ilmestyä haalea läntti voiteen kohdalle= Ei hyvä. Päätin ottaa kuitenkin tietoisen riskin, koska tussi jälki Bow Tien sääressä oli sen verran näkyvä, että laitoin varovaisesti voidetta säärelle ja hetkeksi aurinkoon. Eipähän tarvi toistakertaa kokeilla! Ainakaan sinisellä ponilla. (Tästä oli kyllä netistä varoituksia!) Nyt tällä ponilla näkyy tussijäljen päällä vaalea läntti. Se ei erotu kuvista, mutta silmään se on kyllä todella häiritsevä. Onneksi kuitenkin sillä "väärällä puolella", eli ei sillä puolella, millä poni on tarkoitettu poseeraamaan.




















Aknevoidekriisistä johtuen, Bow Tielle jäi nyt kynänjälkiä iholle, mutta siinä ne nyt saavat sitten pysyä. En halua tuhota koko ponia aknevoiteellakaan. Voi olla, että jätän jossakin vaiheessa ponin aurinkokylpyyn vielä, mutta pelkään sen alkavan haalistua. Tämän yksilön sininen väri on mielestäni pysynyt tosi kauniina, ja sen pinkit rusetit eivät ole alkaneet muuttua valkoisiksi.

Ihon puhdistuksen lisäksi, tämäkin poni sai pari uutta harjaplugia (Hännästä taasen varastettuja). Aluksi meinasin tehdä sille kokonaan uuden, pidemmän harjan, mutta tuumin, että antaa olla. Se on ihan nätti ja siisti noin, alkuperäisellä harjallaan.

Sen lisäksi vahvistin tussilla, ja sinisellä maalilla tämän silmiä. Nyt vasta tajusin, että olisin voinut sen silmien valkoisiakin osia parannella valkoisella maalilla, mutta eihän kaikkea aina heti tajua, heh ;) Onneksi senkin ehtii vielä tehdä! Tämä Bow Tie on Italialainen versio, ja sen silmät muutenkin ovat vähän niin ja noin tehdyt, jo tehtaalla siis. Ilmeisesti tämä on jokin Italialaisten ponien "tyyppivika".

Tällä ponilla oli naamassaan jotakin, mahdollisesti kirkasta kynsilakkaa (?) tai ainakin jotain sen oloista, mutta sen sain kivasti naamasta pois.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Before & After: Blossom Baby





















Jaaaa tässä saapuu Blossom Baby! Yksi uutuuksistani, ja samalla ensimmäinen varsaponini. Ensinnäkin: Unohdin kuvata BB:n ennen kuin otin hännän pois, mutta siinä vaiheesssa onneksi muistin kuvat ja sain räpsästyä "ennen" otokset hänestäkin. Blossom Baby saapui luokseni varsin moitteettomassa kunnossa. BB oli todella siisti, likatahroja ei ollut, ja harja sekä häntä olivat hyvä kunnossa, mitä nyt harjasta uuppui kaksi plugia. Pesin ponin kuitenkin "kotikuntoon" ja nappasin hännästä taas pari osiota, ja re-roottasin harjaan puuttuvat plugit.




















Oikeastaan, Blossom Babyn entisöinti tarina oli siinä. Mitä nyt tuon harjan muotoilu teetti hieman päänvaivaa: "Otsatukka" sojotti itsepäisesti eri suuntaan muun harjan kanssa. Niin ilmeisesti saattaa olla, ainakin varsoilla, ihan tyypillisestikin, mutta minä halusin saada harjan siistiksi :D Ja lopulta, kovan käännön ja väännön jälkeen sain harjan asettumaan edes jotenkuten. 

Aluksi meinasin odottaa Blossom Babyn kanssa uusi karvoja, jotka tulen lähiaikoina tilaamaan netistä, mutta sitten malttamattomuus iski jälleen, ja varastin ne puuttuvat karvat tosiaan siitä hännästä, niinkuin aiemmin jo mainitsinkin. 

Nyt on sitten poni nro 2. valmis!  

-Anna

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Ponikaaos

Lemon Dropin, Peachyn ja Confetin päät odottelevat re-roottaamista.
Tällä hetkellä täällä meidän kotona vallitsee jonkinlainen ponikaaos. Joka paikassa on poneja, osa kokonaisena ja osa "palasina". Jokainen poni on omassa työvaiheessaan menossa, eikä tämä meikäläisen työskentely ole kaikkein järjestelmmällisimmästä päästä.

Pony Birde, Lemon Drop, Bow Tie, Peachy ja Curly Locks ovat "allergiatesteissä", eli nyt seurataan, mitenkä he reagoivat aknevoiteeseen. 




Curly Locksin pää oli re-pinkattavana. Elintarvikevärit kunniaan! 




Blossom Baby odottelee enää kuivumista, yhdessä Curly Locksin hännän kanssa.



Tuntuu, että ponitouhu ryöstäytyy käsistä! Mutta ei se mitään, kunhan on hauskaa! Viime postauksessa mainitsin yksilöstä, joka on muuten valmis, mutta aknevoiteella pitäisi enää kynänjäljet saada pois. Nyt taitaakin käydä niin, että tämä yksilö ei valmistukkaan seuraavaksi, vaan yllättäjä, Blossom Baby ottaa hänen paikkansa!

Ja sitten:

Vastakotiutuneet Sundance ja Tuttu Frutti!
Nämä saapuivat tänään kotiin! Tutti Frutti vaikuttaa todella hyväkuntoiselta, siinä ei ole kynänjälkiä, eikä se ole käynyt parturissa. Symbolitkin ovat pysyneet väreissään. Ainoastaa vasemmasta korvasta puuttuu pieni pala. Se on kuitenkin todella pieni, ja harja peittää sen kohdan oikein kivasti, joten todennäköisesti tälle ponille ei tule ihmeitä tapahtumaan.

Sundance sen sijaan tulee ainakin uuden harjan ja ehkäpä hännänkin saamaan. Lisäksi hänen jaloissaan on pientä suttua, mutta muuten hänkin on oikein kelpo kunnossa. Hih, arvatkaapa olinko haljeta innosta, kun nämä tulivat! :)

-Anna

Before & After: Bubbels



Muistan tykänneeni tästä kyseisestä ponista kovasti jo pienenä. Sen harjan ja hännän väri olivat, ja ovat edelleen ehdotonta lemppariväriäni. Lisäksi nuo kuplat olivat nappulan silminkin todella hauskat. Lapsena en ponin "oikeaa nimeä" tiennyt, joten kutsuin sitä vain Kuplaksi. Ei se kovin kauaksi todellisuudesta silloin osunut :)

Kuten kuvista näkyy, Bubbels oli hienoisen likakerroksen kuorruttama, ennen kuin se pääsi "operoitavaksi" Lisäksi parturi oli hyökännyt saksiensa kanssa parin hänen etuhiuksensa kimppuun. Harja ja häntä olivat melkoisen sotkuiset ja silmistä oli kulunut hieman maalia. Onneksi netistä löytyi hyvät ohjeet ponihuoltoon, ja sainkin Bubbelsin palautettua suhtkoht hyvin entiseen loistoonsa. Aloitin ponin kunnostuksen Annukkaisen Blogin ohjeilla, ja jatkoin Myrskyttären ponisivujen ohjeilla. Ja syy, miksi aloitin tästä ponista, oli selvä: Se vaikutti aloittelijalle kaikkein helpoimmalta kohteelta. Sen harjasta puuttui vain kaksi plugia, muuten harja ja häntä olivat ok mittaiset, ja pahoja tussijälkiä siinä ei näyttänyt olevan.

Ensimmäisenä irrotin ponin pään kropasta (Irtosi ihanan helposti, verrattuna sittemmin työstettyihin poneihin), ja nyppäsin hännän irti. Sen jälkeen laitoin pään ja vartalon kylpemään astianpesuaineella höystettyyn veteen. Sillä aikaa kun Bubbelsin pää ja torso pulikoivat, hinkkasin saippuavillalla ruosteet häntäprikasta sekä -sinetistä ja hännän juuresta pois. Kun ruosteet olivat veke, pesin hännän shampoolla sekä hoitoaineella, ja jätin hännän kuivumaan pyyhkeelle.




















Häntäoperaation jälkeen ryhdyin hinkkaamaan Ihmesienellä ponin päätä ja kroppaa. Ihmesieni on kyllä täysin nimensä veroinen: Eron huomasi heti siinä, mistä kohdasta sienellä oli jynssätty ja mistä ei. Sienen avulla homma hoitui kuin tanssi. Kaikkein sitkeimpiin kohtiin käytin varovaisesti asetonia, kastelin pumpulipuikon sillä ja hinkkasin likaisia kohtia, ja sillä lähtikin kaikki loput. Varovainen asetonin kanssa kyllä saa olla, koska lian lisäksi silmät ja symbolit lähtevät sillä myös hyvin sukkelasti pois,

Sitten vain odottelin, että Bubbelsin pää kuivuu, ja aloin perehtyä roottaamiseen = harjaplugien uusimiseen. Koska kyseeessä oli vain niin pieni määrä plugeja, mitä harjaan tarvitsin, päätin ehkä hieman vääräoppisesti, napata pienet osiot hännästä.

Kun harja oli kunnossa, tartuin ohueen mustaan tussiin, ja täytin silmien rajauksissa ja ripsissä olevat tyhjät/ haalistuneet kohdat. Sen jälkeen tartuin pensseliin ja maaliin, ja täytin silmistä pienet kuluneet kohdat sinisellä. Värisävyä en aivan samaksi saanut, mutta riittävän lähelle kuitenkin.

Symboleihin en uskaltanut kajota, parista kuplasta on väri hieman haalistunut, mutta ajattelin, että poni pysyy fiksumman näköisenä, kun en liian näkyviä kohtia ala tuhrimaan, sen verran aloittelija kuitenkin näissä hommissa olen :)

Lopuksi sitten, kun poni oli kokonaan kuivunut laitoin hännän paikoilleen rautalangan avulla (Ohjeet tähän ja roottaamiseen löysin juurikin Myrskyttären sivuilta) ja pää takaisin paikoilleen. Harjasin hiuslisäkeharjalla Bubbelsin harjan ja hännän kuntoon, ja lopuksi näytin karvoille vielä miedolla lämmöllä varustettua suoristusrautaa. Sitä en tiedä, onko tuo suoristusraudan käyttö kuinka suositeltua, koska keksin sen omasta päästäni, mutta ainakin Bubbelsin kohdalla se toimi.

Ja näin, nyt on yksi poni valmis! Loput ponit ovat vielä työn alla. Hain eilen apteekista aknevoidetta, seuraavalla valmistuvalla yksilöllä on muutamia kuulakärkikynän ja tussin jälkiä, jotka eivät sienellä lähteneet, joten täytyy testata tuota voidetta, jos sillä lähtisi  jäljet pois. Nyt on ensiksi kuitenkin menossa "allergiatestaus" poneilla: Sipaisin kavion pohjaan voidetta, jotta näen, ettei ponin ihon väri lähde haalistumaan pois. Tämä testailu jatkuu nyt useamman päivän, ja sitten käyn itse tahrojen kimppuun :)

-Anna

tiistai 3. toukokuuta 2016

Taustaa

Olen jo useamman vuoden ajan etsinyt lapsuuteni yksiä suosikkileluistani: My little ponyja. Niitä aitoja G1 poneja. Pelkäsin niiden joutuneen jo roskiin kaikkien muuttojen tiimellyksissä. Kerran kun tutkin mummolan vintillä tavaroitani, näin tavara röykkiön takana, perimmäisessä nurkassa pienen pahvilaatikon. Sydän pamppaillen avasin laatikon ja kiljaisin: Mun ponit! Mun kauan kadoksissa olleet ponini (Huikeat 5 kpl) löytyivät! Seuraavana iski järkytys, mihinkä kuntoon ne olivatkaan vuosien aikana päässeet. Eihän lapsena niitä osannut sillä tavalla katsoa, mutta nyt aikuisen silmin ne olivat todella likaisia, ja osa vieläpä parturissa käyneitä. 

Siitä alkoi netin selaaminen, etsin kuumeisesti ohjeita ponien kunnostukseen liittyen, ja löysinkin muutaman todella hyvän sivun, jotka ovat nyt linkattuna myös täällä blogissa tuohon oikealle -> Näillä sivustoilla olenkin päässyt jo aika pitkälle. Niin pitkälle, että rupesin tutkimaan Tori:fi:stä ponien myynti-ilmoituksia. Ja kas, sieltä löytyikin 5 potentiaalista ponia. 3 heistä kotiutui eilen ja 2 muuta saapuvat postissa myöhemmin tällä viikolla.

Yksi asia kalvaa kuitenkin takaraivolla: Tiedän, että mulla on olemassa vielä yksi, aito G1 poni jossakin nykyisen kotini kellarissa. Ostin sen kerran kirpparilta, kun pahin suru kadoksissa olevista vanhoista poneistani oli päällä. Ja nyt en tiedä sitten, missä tämä yksilö (Tai ne kolme G3 ponia..!) onn! Voi pahus sentään!

Joka tapauksessa, olen todella onnellinen, että löysin nämä alkuperäiset ponini, ja että keksin poneista itselleni nyt uuden harrastuksen. Tässä blogissa pääset seurailemaan ponilaumani elämää, jota leikkimielisesti kutsun Ponimafiaksi.  Tervetuloa mukaan!

-Anna

7 vuotta sitten piirtämäni Pinkie Pie, joku kuuluu G3 poneihin. Niitäkin minulta löytyy 3 kpl.