sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Before & After: Blossom Baby





















Jaaaa tässä saapuu Blossom Baby! Yksi uutuuksistani, ja samalla ensimmäinen varsaponini. Ensinnäkin: Unohdin kuvata BB:n ennen kuin otin hännän pois, mutta siinä vaiheesssa onneksi muistin kuvat ja sain räpsästyä "ennen" otokset hänestäkin. Blossom Baby saapui luokseni varsin moitteettomassa kunnossa. BB oli todella siisti, likatahroja ei ollut, ja harja sekä häntä olivat hyvä kunnossa, mitä nyt harjasta uuppui kaksi plugia. Pesin ponin kuitenkin "kotikuntoon" ja nappasin hännästä taas pari osiota, ja re-roottasin harjaan puuttuvat plugit.




















Oikeastaan, Blossom Babyn entisöinti tarina oli siinä. Mitä nyt tuon harjan muotoilu teetti hieman päänvaivaa: "Otsatukka" sojotti itsepäisesti eri suuntaan muun harjan kanssa. Niin ilmeisesti saattaa olla, ainakin varsoilla, ihan tyypillisestikin, mutta minä halusin saada harjan siistiksi :D Ja lopulta, kovan käännön ja väännön jälkeen sain harjan asettumaan edes jotenkuten. 

Aluksi meinasin odottaa Blossom Babyn kanssa uusi karvoja, jotka tulen lähiaikoina tilaamaan netistä, mutta sitten malttamattomuus iski jälleen, ja varastin ne puuttuvat karvat tosiaan siitä hännästä, niinkuin aiemmin jo mainitsinkin. 

Nyt on sitten poni nro 2. valmis!  

-Anna

2 kommenttia:

  1. Mistä aiot tilata karvoja? Vai onko vielä mitään tiettyä paikkaa katsottuna? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tämä kommentti onkin mennyt ihan ohi! Mutta Aviksen pajasta tosiaan tilauksessa karvat! :)

      Poista